Saara Huttunen Ei ehkä sittenkään niin vihainen feministi

Iso paha Monsanto ja geenimuuntelun ongelmat

Minä en tykkää geenimuuntelusta. En pelkää geenimuunnellun ruuan olevan epäterveellistä (vaikka eikai sen terveellisyyttäkään ole kiveen hakattu), siihen liittyy kuitenkin ihan toisenlaisia ongelmia.

Monsantotuo yritys joka toi meille Cokiksen kemikaalit, aspartamiinin, naudan kasvuhormoonin, Agent Orange-kasvimyrkyn, Roundup-rikkaruohomyrkyn ja nyt myös geenimuunnellun soijan.

Monsanto on tehnyt viljansiemenistä monopolin itselleen kieltämällä jyvien käytön uuden sadon siemeninä. Kaikki siemenvilja siis ostetaan heiltä. Ne jotka eivät vielä osta, ostavat kohta, koska oikeushaaste tulee ihan jo siitä kun naapurin pellolta on lentänyt omalle pellolle Monsanton siemenet. Ja kukapa maanviljelijä voittaisi oikeudessa Monsanton lakimiesarmeijan. Tätä ongelmaa havainnollisti hyvin dokumentti Food inc. Elokuvassa kuullaan oikeustaistelussa Monsantolle hävinnyttä maanviljelijää.

Geenimuuntelun ongelman ydin on siinä, että se on luotu kestämään olosuhteita parhaiten, superkasvina geenimuunneltu syrjäyttää luomukasvit. Siementen leviämistä tuulessa kun on aika vaikea estää, leviää se aika varmasti myös geenimuuntelua vastustavan naapurin pellolle, ja lopulta tekee naapurinkin pellolla mahdottomaksi kasvattaa ei-geenimuunneltua. (Ja Monsanto haastaa oikeuteen heidän patenttisiemeniensä luvattomasta käytöstä.)

Geenimuunneltujen kasvien leviäminen pelloilta luontoon on vaikea estää, ja ne syrjäyttävät alkuperäistä kasvistoa peltojen ulkopuolellakin. Tämä voi johtaa maapallon biodiversiteetin, eli kasvien monimuotoisuuden, köyhtymiseen.

Geenimuuntelua on puolustettu  ratkaisuna nälänhätään. Todellisuudessa maailmassa on riittävästi ruokaa kaikille, se ei vain jakaudu tasapuolisesti. Siinä missä kehitysmaissa ihmisiä kuolee nälkään, meillä hyvinvointivaltioissa kärsitään jatkuvasti ylituotannosta. Minua jotenkin muutenkin epäilyttää levittäisikö geenimuuntelu todellisuudessa hyvää kehitysmaihin. Ainakin nyt kun patentit on hallussaan Monsanton kaltaisilla hirviöyrityksillä, olen hyvin skeptinen.

Mitä voin tehdä? Näin ensialkuun voit allekirjoittaa kansalaisaloitteen, joka vaatii elintarvikkeisiin merkintöjä, jos ne sisältävät geenimuuntelun tuotoksia. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/449

Linkkivinkkejä

Suomenkielinen wikipedia-artikkeli geenimuuntelusta on hyvä kattaus meille, jotka emme geenimuuntelusta vielä kauheasti tiedä. Sen lähdeluettelo sisältää myös listauksen hyviä linkkejä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Geenitekniikka

Tässä myös linkki Docventuresin ruokajaksoon, joka myös aihetta sivusi. http://yle.fi/aihe/docventures/ruoka

 

Haluan myös huomauttaa lopuksi, että en ole biologi, eikä aihe muutenkaan ole asiantuntevuusalueeni sisällä. Halusin kuitenkin kirjottaa mielestäni tärkeästä asiasta, josta en ole hirveämmin mitään täällä Puheenvuorossa nähnyt. Jos kirjoitukseni sisältää asiavirheitä tai muuta huomautettavaa, saa tietenkin kommentoida.

Ps. Haen Jyväskylän ylioppilaskunnan edustajistoon tämänsykysisissä edarivaaleissa. Jos olet Yliopisto-opiskelija Jyväskylästä (tai mistään muualtakaan, kaikki edarivaalit pidetään samaan aikaan), muista äänestää! Varsinainen kamppanijointi alkaa ensi viikosta lähtien.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Hyvä aloitus. Olen skeptinen joka suuntaan ennenkuin olen jaksanut perehtyä.

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Geenimuunneltu vehnä on potentiaalisesti se kasvi, joka saa aikaan valtavan ihmismäärän nälänhädän, jos kasville löytyy tuholainen.
Voi miettiä, kannattako laittaa kaikkia rahoja yhteen lompakkoon!

Käyttäjän akutalikka kuva
Aku Talikka

Geenimuuntelua ei pidä pelätä, vaan on luotava sellainen lainsäädäntö että suuryritykset eivät pääse mellastamaan ja korruptoimaan poliitikkoja. Olen vihreä mutta en vastusta gmo:ta: http://akutalikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140869-...

Keräsin neutraalihkoja linkkejä seinälleni - sielläkin sopii kommentoida: https://www.facebook.com/aku.talikka/posts/1015244...

Kultainen riisi edustaa eettistä gmo-toimintaa. "The ABC recently reported that 400 people in the Philippines trampled vitamin-enriched “golden rice” trial crops because of fears to human health and biodiversity. A Greenpeace representative in Manila was quoted as saying they will not be apologising." http://www.richarddawkins.net/news_articles/2013/9...

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

GMO:n vastuullinen käyttö vaatisi ihan jo sen, ettei sen kanssa olisi hääräämässä kaupallisella puolella vain Monsanton kaltaiset yrityksen.

Pia Raatila

Taitaa olla liian myöhäistä tälle. Tämä mainitsemasi golden rise ei mene köyhille vaan se aluksi testataan köyhillä jonka jälkeen se markkinoidaan halpahuttuna länsimaalaisille. Tuossa ei ole mitään eettistä kun korkeintaan sen luojan ajatuksissa, jos edes siinäkään. Kultaisella riisillä ei ole edes minkäänlaista tarvetta ja ne tilastot on revitty ns. hatusta pelottelukuvineen. Tästä on jopa ylellä dokkari. http://areena.yle.fi/tv/1916710

Se että jossain köyhissä maissa ihmiset potee jotain ravintoainepuutteita johtuu ihan siitä ettei heitä kinosta koko asia. Annan hyvän esimerkin. Jossakin yhteisössä alkoi olemaan huonoja satoja ja perunan sijasta heille ehdotettiin bataattia kasvattavaksi koska väestössä oli alkanut ilmestymään A-vitamiinin puutetta ja sen oireita. Noh sitä viljeltiin jonkin aikaa ja paikalliset tulivat siihen tulokseen että bataatti oli liian makea, he eivät halunneet syödä sitä. Mielummin he elävät A-vitamiinipuutoksessa. Tässäpä on hyvä GMO markkinointikikka josta koitetaan auttaa näitä ihmisiä puoliväkisin ja saada siihen rahoitusta jonka jälkeen tämä sitten viedäänkin suurille markkinoille halpatuotteena heti kun ollaan testattu tuotetta köyhissä maissa.

Jos oikeasti ihmisiä haluttaisiin auttaa ruuan suhteen, on panostettava ruuan jakeluun. Maailmassa menee niin paljon ruokaa hukkaan että sillä ruokkisi monta köyhää maata. Jos ruokaa tehtäisiin lisää, se tarkoittaa vaan sitä että hukkaruoka lisääntyisi ja siinä ei ole mitään kannattavaa.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Riski on tässä:
- Kuten blogisti kertoi, GMO siemenet tuulentuu/risteytyy naapuripelltojen kasvien kanssa. Tämän jälkeen, koska naapuri tai hänen naapurinsa ei voi tietää joska risteytystä on tapahtunut ei voi käyttää omaa perinteistä viljaansa seuraavn vuoden siemenviljana.
- Tämä johtuu siitä, että esim. Monsanton tarkastajat voiavt käydä pellolla ja ottaa naapureiden pelloilta näytteitä ja jos löytyy risteytettyja kasveja joissa on GMOta, vie Monsanto heidät oikeuteen.
- Tästä on kuitenkin lievempi versio olemassa: Monsanto sopii viljelijän kanssa korvauksista ja viljelijä suostuu ostamaan siitä lähtien (hänellä ei enää ole valinnan varaa, koska siemenvilja on jo Monsanton omaisuutta), vain Monsanton siemenviljaa.
Kyse on siis laillisesta kiristyksestä.

Monsantolla on n. 11.000 patenttia. He ovat myös patentoinneet eläimiä kuten sikoja.

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Lauantaina ainakin neljällä [Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu] eri paikkakunnalla järjestetään GMO-vastaisia marsseja. Omia GMO-pippaloita voi tietysti järjestää vaikkapa Rysänperän kuntaan. ;>)

Mene Facbookiin ja "googlaa" siellä 'March against Monsanto Finland' ja saat lisätietoa.

Turun tapahtumasta saat lisätietoa tältä Facebook-sivulta:
https://www.facebook.com/events/446965438755767/

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Facebook-sivun "GMO-vapaa Suomi" löydät täältä:
https://www.facebook.com/groups/128674767324174/

Tämä Voima-lehden artikkeli kannattaa myös lukea:
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-1...
_______________________________

Blogistin mainitsema elokuva Food Inc. voit nähdä täältä (englanninkielinen):
http://www.youtube.com/watch?v=VsXIBl7HXKs

Muita kiinnostavia dokumenttielokuvia näet täältä:
The World According to Monsanto (Full Length) HD
http://www.youtube.com/watch?v=6nNFmzAOtJI

Tässä vielä kolmas täyspitkä elokuva:
Seeds of Death: Unveiling the Lies of GMOs (Full Length) HD
http://www.youtube.com/watch?v=LomFgGoTsBE

Henry

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen
Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Maatalouskoulutuksen ja tutkimuksen manipuloinnista huolimatta olen jyrkästi vastaan. Tarkoitettu ravinne- ja energiaintensiiviseen monokulttuuriin, joka jenkeissä aiheuttanut jo valtavat vahingot. Nitraattien ja torjunta-aineiden jäämät pohjavesissä jne. Tää on melko kauan ollut jo tiedossa. Itse kirjoittelin aiheesta jo kolmisen vuotta sitten. Ei juuri kiinnostanut ketään. Tutkimuslinkkejäkin on jossain arkistossa, mutta ei nyt saatavilla.

Lisäksi räikeä ristiriita fossiilisten polttoaineiden kanssa, joita kuluu viljelyn ohella lannoitteiden valmistukseen. Olduvai Theory näyttää aika todennäköiseltä kehitysskenaariolta. Ikävä takaisku humanismille, mutta suosittelen laajemman perspektiivin vuoksi. Voi sitten miettiä, mitä tehdä estämiseksi tai työntää päätä pensaaseen.

Jos ei jaksa kahlata, niin lyhyesti teoria ennustaa ihmispopulan rajua harvennusta alle kolmannekseen nykyisestä muistaakseni 2050 paikkeille mennessä. Melkoista kyytiä sitten kun alkuun päästään, eli ihan näillä hetkillä. Me ei oikein ymmärretä energiariippuvuutemme mittasuhteita. Ehkä ilmastonmuutospelottelu on pehmeämpi tapa yrittää jarrutusta. Vauhtia on liikaa ja matkaa vähän, joten suosittelen myös selviytymistaitojen kehittämistä.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Vielä:
Jos haluaa opiskella luonnonmukainen viljely yms. aiheita ulkomailla, (Välimeren ilmastossa), sikahalvalla, voi ottaa minuun yhteyttä (yht.tiedot profiilissa). Selostan s-postitse miten tällainen sika-edullinen seikkailu/opiskelu/matka on mahdollista.

Näissä kuvissa näkyy harrastukseni:
https://www.google.fi/search?q=strabale+gardening&...

tai jos luonnonmateriaaleista rakentaminen kiinnostaa:
http://provillage.wordpress.com/category/suomeksi/

Henry

Kari Ahveninen

Kerrankin jokseenkin samaa mieltä blogistin kanssa. Geenimuuntelun kaikkia seurauksiakaan ei vielä tiedetä mitä tulee pitemmän ajan kuluessa.
Valitettavaa on että Monsanto on saanut melko vahvan jalansijan amerikassa, ja on vain ajan kysymys milloin he rynnistävät suomen markkinoille myös siemenviljan kanssa, myrkkyjähän he tänne jo kauppaavat kuten Roundup'ia.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Käytännössä oman siemenen käyttö tuli kannattamattomaksi jo 90-luvulla pakollisen sertifioinnin kautta. Vanhat lajikkeet poistuivat pikavauhtia. Leivontaominaisuudet kärsivät ja suurleipomot valtasivat markkinat halvoilla bulkkisekoituksilla ja lisäaineilla sotketulla hötöllä, joka näyttää leivältä, mutta ei ole sitä. Allergiat räjähtivät käsiin, mutta antihistamiini on halpaa. Jo aiemmin eläinten ruokinnassa edettiin proteiinit edellä, joten pohjakuormitus oli jo hyvin korkea.

Itse olin tuolloin vielä pehtoorina eräässä kartanossa ja yritin kulkea valtavirtaa vastaan, koska en nähnyt touhussa mitään järkeä. Sen erän hävisin 6-0. Peli jatkuu, enkä ole luovuttanut ainakaan vielä.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen
Käyttäjän arnold kuva
Antti Arola

Monsanto-nimisen yrityksen toiminta on yksi asia ja geenitekniikka toinen. Vaikka ne toki jossain määrin liittyvätkin toisiinsa, olisi keskustelu luultavasti hedelmällisempää, jos niitä käsiteltäisiin ihan erikseen.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

Monsanto liittyy mielestäni aiheeseen olennaisesti, koska se on isoin ja merkittävin geenimuunnellun tuotteen myyjä. GMO ei ehkä olisi niin paha, jos kaupallisella puolella sen kanssa hääräisi vähän éettisemmän yritykset.

Käyttäjän arnold kuva
Antti Arola

Varsinaiset syyt Monsanton kaupalliseen toimintaan liittyviin laki-, patentti- yms. ongelmiin löytyvät kuitenkin oletettavasti muualta kuin itse tekniikasta. Monsanton riepotteluun keskittyessä saatetaan heittää lapsi pesuveden mukana.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #14

Tämä pitää teoriassa paikkansa. Ja olisi varmaankin ollut aiheellinen ajatuksena muutama vuosikymmen sitten.
Elämme kuitenkin tätä päivää; Monsanto on selkeä markkinajohtaja, sillä on jopa monopoli 11.000 patenttinsa vuoksi.
Pieniä toimijoitakin on, mutta elämme myös kilpailuyhteiskunnassa = mitä iso edellä, sitä pienet perässä.

On huomattavasti realistisempaa vastustaa Monsantoa ja sen luomaa systeemiä täällä Suomessa, EUssa, kuin alkaa lähettämään kirjeitä amerikkalaisille päättäjille, jotta nämä muuttaisivat lakejaan ja kieltäisivät Monsanton tämänhetkisen toiminnan.

Käyttäjän Tronic kuva
Lasse Kärkkäinen

Varsinaisesti ongelma liittyy patenttijärjestelmään. Monsanto toimii kieltämättä halpamaisesti kun hyödyntää immateriaalioikeuksiaan täysimääräisesti ja ylitsekin, mutta ennen kaikkea nimenomaan järjestelmä on korjattava. Geeni, molekyyli tai tietokoneohjelma ei saa olla patentoitavissa vaikka siihen liittyisi millaisia keksintöjä.

Toivon geenimuunnellun ruoan yleistymistä ja myös tältäkin osin parempia pakkausmerkintöjä. Onnea kansalaisaloitteelle!

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Miksi toivot geenimuunellun ruuan yleistymistä?
Tai millä ehdoin? [Jos ymmärrän oikein, toivot sitä määrätyin ehdoin?]

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Kannattaa myös lukea Braly & Hoggan, Vaaralliset viljat

Taas lyhyesti, kasvijalostusta on tehty risteytyksin jo kymmeniä vuosia ja geenimuunteluakin pitkään. Keskeistä on valtavat muutokset proteiinien koostumuksessa. Ihmisen autoimmuunijärjestelmä perustuu pitkälti kykyyn tunnistaa elimistölle haitalliset proteiinit, jotka käynnistävät vasta-ainetuotannon. Nykyään saamme siis ravinnon mukana jatkuvan puolustusjärjestelmän ylikuormituksen. Tämäkään ei vielä riitä, koska myös henkinen stressi alentaa puolustuskykyä ja siitähän meillä ei ole puutetta.

Niinpä meillä on käsissä autoimmuunisairauksien alati synkkenevä kirjo. Mm. Alzheimerin taudin yleisyys on 150-kertaistunut 60-luvulta lähtien. Kahlasin tätä koskevan lääketieteen kirjallisuuden läpi muutama vuosi sitten, kun olin itse kuoleman porteilla, mihin päädyin lääkärien tyytyessä peittelemään lukemattomia oireita.

Löydösteni perusteella saatoin tehdä elämäntapa- ja ravintoremontin, joilla suorituskyky palautui lähes ennalleen. Paino putosi 6 kuukaudessa liki 20 kg ihannetasolle ja on pysynyt samana ilman mitään ponnisteluja. Jäljelle jäi voimattomuuden tunne tätä massiivista typeryyttä vastaan. Toisaalta sain riittävät motiivit ryhtyä herättelemään lajitovereita Ruususen unesta. Täällä on paha äitipuoli mellastanut 100 vuotta, eikä herätys ole kovin ruusuinen. Tietoa on riittävästi tarjolla suunnan muuttamiseen, jotta voisimme elää onnellisina elämämme loppuun saakka.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tuo tieto pitäisi saada talteen, johonkin tänne nettiin.
Minua on kovin askarruttanut mitä kaupan hyllystä voi ostaa ja syödä?

Jos lähetät minulle tekstit, taitan ne ja laitan ne nettiin. Voimme sopia tarkemmin asiasta s-postitse: Henry.Finland@gmail.com

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kirjavinkki!
Mats-Eric Nilsson ja Henrik Ennart: Kuolema padassa

Alkuperäinen nimi:
Döden i grytan : om vår rädsla för riktig mat

Kirja ei varsinaisesti kerro GMOsta, joskin se sivuaa sitä. Todella lukemisen arvoinen kirja.
__________________________

Ruotsissa on näiden kirjailijoiden ja muiden tekemän työn tuloksena alettu Ä-merkitä tuotteita:
http://www.aktavara.org/

Homma toimii niin, että kaupassa voit tarkistaa valikoimia puhelimellasi mitkä tuotteet ovat Ä-merkittyjä => "Äkta vara" (Aitoa tavaraa)

__________________________

Mats-Eric Nilsson on kirjoittanut monta muutakin kirjaa, joista useimmat on myös suomenettu. Kannattaa tarkistaa kirjastosta, vaikkakin ne ovat suhteellisen edullisia kirjoja.
http://www.adlibris.com/fi/searchresult.aspx?searc...

Henry

Toimituksen poiminnat